Käsityön lukiodiplomi 2011-2012

"Analyse blogs, name your looks: Analysoi muoti-, vaatetus ja harrastusblogien antamaa kuvaa tämän päivän tyyleistä. Nimeä, suunnittele ja tee näkyväksi oma tyylisi. Valmista jokin osa tyylikokonaisuudestasi."

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Itsearviointi.

Itsearviointia olen tehnyt työn erivaiheissa jo, mutta tässä arviointi lopputuloksesta ja kokonaisuudesta.

+ Oman tyylin analysointi onnistui yllättävän hyvin
+ Opin monta uutta asiaa, koska jouduin ajattelemaan kaikki vaiheet loppuunasti, koska opettajaa ei ollut vieressä auttamassa.
+ Työstä tuli minun tyyliseni jota voin oikeastikin käyttää. (lisäksi kokeilutyöstä tulee parin vaiheen jälkeen myös käyttöön tuleva vaate)
+ Portfolio blogi-muotoon tekeminen oli mielestäni hyvä idea.

- Työn tekeminen jäi liian viimetippaan, joka näkyy työn yksinkertaisuudessa ja viimeistelyssä.
- Portfolio olisi saanut olla laajempi blogien analysoinnin osalta.
- Työn painijanselkä ja vetoketjujen istuvuus ei onnistunut niin hyvin kuin olisin luullut.

Kokonaisuudessa lukiodiplomin tekeminen oli yllättävän työlästä ja aikaa ja ajatuksia vievää. Mutta se oli silti hyvä kokemus, mistä on varmasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen.

Asukokonaisuus.

Hello!
Tehtävänanto on "Analyse blogs, name your looks: Analysoi muoti-, vaatetus ja harrastusblogien antamaa kuvaa tämän päivän tyyleistä. Nimeä, suunnittele ja tee näkyväksi oma tyylisi. Valmista jokin osa tyylikokonaisuudestasi."

Olen jo kauan aikaa sitten suunnitellut mekkoni osaksi asukokonaisuutta ja tässä piirros siitä.-->
Asukokonaisuuteen kuuluu mustat legginsit, mitkä eivät ole mekon pituuden kannalta välttämättömät, mutta tuovat silti turvallisuutta varsinkin liikkuessa.
Kädessä on muutama kesäinen käsikoru, jotka eivät kiinnitä liikaa huomiota, mutta ovat kiva ja helppo yksityiskohta.
Hiuksissa on perinteisestä huivista päähän solmittu panta, mikä auttaa hiuksien kiinni pitämisessä, on tyylikkään sporttisen näköinen ja suojaa hieman auringolta. Hiukset ovat höntsynutturalla.
Jalassa on kesäisesti varvastossut.

Nyt kesää odotellessa tuli suunniteltua kesäinen asu. Mutta mekkoa voi hyvin käyttää myös muina vuodenaikoina. Esim boleron ja pitkine legginsejen kanssa.

viimeiset vaiheet työssä :)

 Moi :)

Työn viimeiset vaiheet vaativat aikapaljon käsinompelua.
Vuoren ompelu vetoketjuun oli pitkä kestoinen, mutta ihanan helppo homma, jossa virheiden tekeminen ei onneksi onnistunut.
Olkasaumojen yhteen ompelemisessa oli tekemistä, jotta niistä olisi saanut edes suht siistin näköiseksi. Pujotin toisen osan olkaimista toisen sisään ja käänsin päällimmäisen "olkaimen" reunat ja ompelin siitä yli.

Tikkasin kaulaukon ja hihan suut.
Ompelin helman pussiksi niin, että ompelin noin 3/4 osaa ompelukoneella ja loput käsin, koska työn kääntäminen ei onnistunut.
Höyrysilitin märän kankaan avulla kaulaaukon ja vetoketjut. Höyrysilitys auttoi yllättävän paljon työn istuvuuteen, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta saadakseni mekon istumaan paremmin.


Kuvissa minulla on häiritsevästi musta painijanselkätoppi mekon alla ja kädessä nuppineulatyyny. Päässä on vuorikankaasta solmittu "huivi".

Tekemisen iloa :D

Hei :)
Blogi olisi täytynyt saada jo perjantaina valmiiksi mutta sain luvan tehdä viimeiset päivitykset tän päivän aikana. Kiitos!

Keskiviikko ja torstai (11-12.4) vietin kässä luokassa. Mulla oli kivaa, vaikka työn tekeminen viime tingassa oli stressaavaa. En muistanut kuinka paljon oikeasti nautin käsitöiden tekemisestä, varsinkin kun sain olla kässäluokssa yksin musiikin soidessa :)





Vaikka sain nyt työni ajoissa valmiiksi (vietettyäni 2 päivän aikana noin 9 h työn kimpussa) niin silti yritän oppia ettei työn tekemistä kannata jättää vikoihin päiviin. Pelkästään lopputulos on paljon nätimpi, suunnitelmiin pystyy tekemään muutoksia ja säästyy paljolta stressiltä jos ei ole kiire.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vuoren ompelu ja ajatus virheet

Hei :]
 Väsyneenä ei kannata tehdä keskittymistä vaativaa työtä, jos ei halua käyttää ratkojaa yhtä paljon kuin ompelukonetta.

Tähän kuvaan olen omellut vuoren kasaan ja työhön kiinni kaulaaukosta ja hihansuista. Ajatusvirheiden takia jouduin lopulta ratkomaan olkasaumat auki, jotta pystyin kääntämään työn.
Jos havainnointikyky ei riitä olisi ehkä kannattanut harsia tai edes nuppineulata saummat mitkä aikoo ommella ja koittaa sen jälkeen että onnistuuko kääntäminen. Mutta minäpä aloin vain suoraan ompelemaan, minkä takia jouduin käyttämään ratkojaa muutamaan kertaan. 


Seuraava homma on helman siistiminen. Ajattelin tehdä helmasta pussihelman monesta eri syystä: Silloin työn saumat ei näy. Helman pussimaisuus peittäisi vetoketjujen ylimääräiset kiemurat. Pussihelma tekisi mekosta kevyemmän näköisen. Huono puoli pussihelmassa on se, että se lyhentää mekon pituutta. Teen siis mekkoon pussihelman, jossa pituus lyhenee mahdollisimman vähän.

Lisäksi hommaa jäi vuoren käsin ompelemisessa vetoketjuun (hidas, mutta helppo homma) ja olkasaumojen uudestaan ompelemisessa. Lisäksi työssä on aikapaljon silitettävää. Silittämällä yritän saada myös vetoketjut ja kaula-aukon siistimmiksi.


työn kasaaminen ja vetoketjujen lisääminen

Terve (:
Ommeltuani sivusaumat, olkasaumat ja muotolaskokset ja  käytössä olevan vetoketjun taakse niin työ oli tuossa vaiheessa. Ongelmia ei vielä ole suuremmin tullut vastaan.


Koristeena olevia vetoketjuja ommellessa ilmestyi arvattavia ongelmia. Vetoketju "kiemurtelee"  eri tavalla kuin kangas. Mekko ei enään istu niin hyvin kuin ennen vetoketjuja. Ongelmia istuvuuden kansssa oli varsinkin takana vetoketjujen risteyksessä ja vasemmssa ala reunassa. Toivottavasti työn aikana keksin keinot miten vetoketju muhkurat pystyy tasoittamaan.

 

Vetoketjujen lisäämisen jälkeen työ näyttää entistä enemmän minun tyyliseltä ja itsetehdyltä. Omaperäisyys ei näy kaikissa tekemissäni töissä, koska usein tavoitteeni on tehdä vaate, josta ei näy että se on itsetekemä. Tässä työssä kuitenkin idea on sen verran "outo", ettei kadulla ihan heti tule edes saman tyylistä vaatetta vastaan.

Seuraavaksi on vuoren ompelu ja "viimeitelyt".

tarvikkeet ja kankaiden leikkaminen.

Hei :)

Kankas oli stetsh-puuvillaa ja maksoi 15 euroa. Kangasta ei ollut liikaa (kerrankin), joten rahaa ei mennyt hukkaan. Vuorikangasta ostin metrin ja se maksoi noin 9 e. Lilan vetoketjun sain kaverini avulla. 2,5 m vetoketjua makso alle 4 e. Työn kokonais hinta oli noin 28e.

 .
Pesin kankaan ennen käyttöä. Olin tehnyt kaavoihin jo tarvittavat muokkaukset, joten kankaan leikkaaminen oli nopeeta ja helppoa. Myöhemmässä vaiheessa myös vuoren leikkaminen oli pikkuhomma vaikka oikean työn malli oli jo siinä vaiheessa vähän muuttunut kaavojen mallista.

Paloja työssäni oli vain etukappale ja kaksi takakappaletta.